Kiinnostaako koiran kanssa harrastaminen, mutta et oikein tiedä mistä aloittaa? Tai haluaisitko vahvistaa koirasi perustaitoja ennen uuden lajin kokeilemista? Tämä kurssi on juuri sitä varten.
Kurssilla harjoitellaan harrastuskoiran tärkeitä pohjataitoja rennossa porukassa. Harjoittelemme muun muassa palkkaamista, kohdetyöskentelyä, seuraamisen alkeita yms. Tavoitteena on rakentaa sujuvaa yhteistyötä koiran ja ohjaajan välille sekä antaa valmiuksia kaikenlaisiin koiraharrastuksiin. Kokeilemme myös mahdollisesti Rally-tokoa ja Hoopersia tai jotain muita lajeja toiveiden mukaisesti.
Kurssi sopii noin 11–15 -vuotiaille nuorille, olipa harrastus vasta ajatuksena tai jo alkamassa. Aikaisempaa harrastuskokemusta ei tarvita, ja harjoitukset sovelletaan jokaisen koirakon taitotasolle.
Koiran tulee pystyä työskentelemään samassa tilassa muiden koirien kanssa. Tarvittaessa harjoittelua voidaan helpottaa sermien avulla, jotta jokainen koirakko saa harjoitella rauhassa.
Vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan avustamaan, jos nuori kokee sen tarpeelliseksi.
Tärkeintä tällä kurssilla on iloinen yhdessä tekeminen, onnistumisen kokemukset ja innostus harrastaa oman koiran kanssa.
Maksu luontoisetupalveluilla sallittu
ei
Koulutuspäivät
04.09.
11.09.
18.09.
Ilmoittaudu
Tai kirjaudu sisään Google:in, Facebook:in, Microsoft:in tai Linkedin:in kautta
Loistavaa! Olet käyttänyt doggsoa aikaisemminkin. Kirjoita salasanasi kirjautuaksesi sisään. Huom! Jos olet unohtanut salasanasi, klikkaa ohjeet alta 👇 (älä luo uutta tiliä)!
Sinun pitää lisätä tietoja ainakin yhdestä koirasta (lisää voidaan lisätä myöhemmin).
Sinun on vahvistettava sähköpostiosoitteesi ennen sisäänkirjautumista. Vahvista sähköpostiosoitteesi napsauttamalla vahvistussähköpostissa olevaa linkkiä.