Moikka! Olen Jasmin Tolvanen ja olen ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja, koirahieroja ja koirien ravintoneuvoja!
Tällä hetkellä opiskelen myös eläintenkouluttajan erikoisammattitutkintoa, jossa erikoistun ongelmakoiriin.
Venyvässä koirassa pidän maanantai, keskiviikko ja sunnuntai iltaisin kursseja ja yksittäisiä tunteja. Keskiviikko aamuisin, joka toinen perjantai ilta ja sunnuntai aamupäivisin hieron koiria, sekä teen vesimattotreenejä.
Olen
pitänyt monipuolisesti erilaisia tunteja- ja kursseja vuodesta 2019. Tällä hetkellä
opetan pääosin agilitya, rallytokoa, fysiikkatreenejä, arkitottista sekä noseworkia.
Vapaa-ajallani urheilen, sekä olen mukana erilaisissa vapaaehtoisprojekteissa ympäri vuoden.
Oman saksanpaimenkoirani "Jaden" jouduin lopettamaan alkukesästä 2024. Ehdimme harrastamaan ja kokeilemaan erilaisia lajeja, kuten,
noseworkia, esinehakua, canicrossia, rallytokoa, agilitya, temppuilua ja hän ehti toimia "avustajanani" koirahieroja
opinnoissa. Jadella oli mielenkiintoinen ja haastava persoona, joka onkin syy miksi olen tälle uralle päätynyt.
Merkittävin
vapaaehtoistyö käynnistyi V. 2020, kun otimme Vantaan opaskoirakoululta
suloisen labradorinnoutaja uroksen meille kasvamaan ja hän muutti elokuussa 2022 britteihin opaskoiraksi. Opaskoirapennun kasvattaminen
oli todella antoisaa ja opettavaista, mutta luopuminen oli ehdottomasti
vaikeinta koko prosessissa.
Kissat ovat aina olleet lähellä sydäntä ja siksi tällä hetkellä kotona asustaakin noin 2v löytökissa "O´Malley" ja hänen seurakseen saapuu syyskuussa vielä ihastuttava ragdoll pentu :) Kissojen kanssa pyrin puuhastelemaan monipuolisesti kaikenlaista ja suunnitelmissa olisi kokeilla noseworkia ja temppuilua kummankin kanssa.
Kouluttajana
olen kannustava, mutta tarpeen tullen jämpti. Tunneillani keskitytään
onnistumisiin, hyvään yhteishenkeen ja mietitään yhdessä
realistiset tavoitteet ja kuinka niihin pääsee. Tunneillani kaikki
saavat olla semmoisia kuin on (niin koirat kuin ihmiset) ja etenemme
aina koirakon tason mukaisesti.
Olen kiinnostunut koiran hyvinvoinnista laaja-alaisesti ja pyrinkin kehittämään jatkuvasti itseäni ja ammattitaitoani, jotta voin tarjota parempaa ja laadukkaampaa opetusta ja hierontoja asiakkailleni.
Parasta tässä työssä on nähdä koiran ja omistajan suhteen paraneminen ja erityisesti omistajan
"AHAA" - elämykset.
Nähdään tunneillani!
