Rally-tokon teematreeneissä harjoitellaan nimensä mukaisesti jotakin rally-tokoon liittyvää tehtävää tai tehtävätyyppiä. Tässä treenissä harjoitellaan eteentuloja eli eteen istumisia ja eteen seisomisia tehtävien kaikilla mahdollisilla variaatioilla.
Voit tulla teematunnille harjoittelemaan alkeita, preppaamaan kesken olevaa taitoa tai korjaamaan tehtävään liittyviä haasteita. Tunnilla koirakot harjoittelevat yhtä aikaa, joten toisten koirien läsnäoloa on hyvä sietää.
Tunnilla käydään läpi erilaisia eteentuloihin liittyviä harjoituksia, mutta voit hyvin tulla paikalle myös selkeän haasteen kanssa ja hakea siihen täsmävinkkejä kouluttajalta.
Mukaan vaaditaan runsaasti iloista mieltä ja koiralle mieluisia palkkoja!
HUOM! Yhden kerran treenit
HUOM! Kirjoitathan ilmoittautumisen yhteydessä "Huomioita kouluttajalle" -kohtaan teidän toiveet treenin suhteen, jotta tunti pystytään suunnittelemaan mahdollisimman hyvin juuri kyseisen ryhmän tarpeita vastaamaan.