Huom! Luethan peruutusehdot huolellisesti läpi. Tunti toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään kaksi.
Mikäli tunti joudutaan perumaan, tuntimaksu palautetaan ajanvarausjärjestelmän käyttäjätilillesi. Hyvitys on käytettävissä yhden vuoden ajan palautuspäivästä.
Agilitytunti sopii kaikenikäisille!
Tunnilla harjoitellaan koirakon taidon mukaan agilityn pohjataitoja, tutustumme agilityn yleisempiin esteisiin; putkeen ja hyppyihin ja harjoittelemme ohjauskuvioita ja irtoamista esteille. Tunnilla painotetaan koiran itsenäistä työskentelyä ja alamme heti rakentamaan koirille hyvää estefokusta.
Harjoitukset tehdään koiran iän ja kunnon mukaan. Pennuille/nuoremmille koirille ei teetätetä varsinaisia hyppyjä eikä tehdä pujottelua.
Otathan tunnille mukaan paljon nameja + lelun palkkaamiseen, sekä odotteluun oma alusta ja taukotekemistä (esim. nuuskumatto, kongi, luu tai nuolumatto). Omaa vuoroa voi odottaa myös ulkona/omassa autossa.
Treeniaika noin 8min/koirakko. Max 3 koiraa.
Miksi 8 min riittää agilityyn?
Agility kuormittaa koiraa nopeasti, joten lyhyt ja tavoitteellinen treeniaika pitää vireen, keskittymisen ja motivaation korkealla. 8 minuutissa saadaan tehokkaat harjoitukset ilman yliväsymistä, turhaa odottelua tai loukkaantumisriskiä.
Voit maksaa tunnin myös epassilla, smartumilla tai edenredillä. Jos varaat tunnin liikuntaedulla, tee ilmoittautuminen tästä sähköisesti, maksa liikuntaedun omassa sovelluksessa yrityksemme sivulle ja laita kuittikopio meille sähköpostiin.
🕒 Miksi vain 30 minuuttia?
Olemme saaneet asiakkailta toiveita lyhyemmistä treeneistä – ja syystä! Useimmille koirille laadukas keskittyminen kantaa noin puoli tuntia, jonka jälkeen vire laskee ja tehtävät muuttuvat raskaiksi.
Lyhyempi harjoitus tarkoittaa:
🐾 parempaa keskittymistä
🐾 vähemmän kuormitusta ja yliväsymistä
🐾 laadukkaampaa treenaamista lyhyessä ajassa
🐾 onnistuneita kokemuksia sekä koiralle että ohjaajalle
30 minuutin tehotreeni tarjoaa juuri sopivan kokonaisuuden oppimiseen, uusien asioiden kokeiluun ja positiivisen fiiliksen ylläpitämiseen!
Tunnin pitää koirahieroja ja koirien ongelmalliseen käyttäytymiseen erikoistunut eläintenkouluttaja Jasmin.