Huom! Tunti toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään kolme. Mikäli
tunti joudutaan perumaan, tuntimaksu palautetaan
ajanvarausjärjestelmän käyttäjätilillesi. Hyvitys on käytettävissä yhden
vuoden ajan palautuspäivästä. Tervetuloa oppimaan ja harjoittelemaan ohituskäyttäytymistä! Ohitustuntia ohjaa ja valvoo koirien ongelmalliseen käyttäytymiseen syventynyt eläintenkouluttaja Jasmin. Tunnilla jokainen koirakko huomioidaan yksilöllisesti.
Tämä sisällä pidettävä ohitustunti on tarkoitettu koirakoille, jotka haluavat lähteä harjoittelemaan ohituksia rauhallisessa ja hallitussa ympäristössä ja koirakoille, joille ohitusten harjoittelu on vielä ihan alussa.
Ensimmäiset noin 10min käytetään aikaa treenien suunniteluun ja teoriaan. Jätä siis koira autoon, teoriaosuuden ajaksi, mikäli mahdollista.
Tunti sopii erityisesti, jos:
-et ole vielä varma, miten ohituksia kannattaisi lähteä harjoittelemaan
-haluat rakentaa vahvaa ohituskäyttäytymistä ennaltaehkäisevästi
-kaipaat yksilöllistä ohjausta ja turvallista harjoittelutilannetta.
Tunnilla treenaa yksi tai kaksi koiraa kerrallaan hallissa.
Harjoitukset suunnitellaan koirakohtaisesti, joten jokainen koirakko saattaa tehdä hieman erilaisia tehtäviä oman tasonsa ja tavoitteidensa mukaan.
Muut koirat odottavat vuoroaan:
autossa tai ulkona, tilanteeseen sopivalla tavalla.
Näin varmistamme, että treeni pysyy rauhallisena ja jokainen koirakko saa keskittyä omaan tekemiseensä ilman ylimääräistä painetta.
Tunnin aikana keskitymme:
-ohitusharjoittelun perusajatukseen
-rauhallisen kohtaamisen rakentamiseen
-siihen, miten ohituksia voi harjoitella vaiheittain ja koiraa tukevasti
-Mitä kaikkea tulee huomioida, jotta saadaan varmaa käyttäytymistä.
Tavoitteena on antaa koirakolle varmuutta ja työkaluja, joiden avulla ohituksia on helpompi lähteä jatkossa harjoittelemaan myös muissa ympäristöissä.
Hyvä tietää:
Jos koirallasi on jo voimakkaita ohitushaasteita tai koet epävarmuutta siitä, onko ryhmätunti sopiva, kannattaa olla yhteydessä etukäteen. Tarvittaessa voimme aloittaa harjoittelun yksityistunnilla, jotta ryhmäharjoittelu on mahdollisimman sujuvaa ja turvallista.
Tunnin pitää koirahieroja, koirien ravintoneuvoja ja koirien ongelmalliseen käyttäytymiseen erikoistunut eläintekouluttaja Jasmin.